Viimeisiä tunteja viedään! Ypäjän grillillä varmasti villi meno tälläkin hetkellä. Ja Puomissa vasta onkin (paikallinen räkälä. Siis tarkoitan tietenkin baari.)
Ehdin jo tänään ratsastellessani miettiä, mitä tänne laittaisin uuden vuoden toivotuksiksi. No jos ihan totta puhutaan niin maastossa mietin, miten koko maailma voi olla pelkkää valkoista ja miksi hevosen korvakarvat ja jouhet jäätyivät vaikkei sen hengitys siihen suuntaan näkynyt nousevan.
Sain sähköpostilaatikkoon edellisenkin postauksen kirjoittajalta hyvän rimpsun uudelle vuodelle, joten säästyn itse luomisen tuskalta ;)
Uudenvuoden tervehdys!
Louhikäärme Louskukita, vaka valtavanhempana
pahastunut on paljoltansa, suuttunut on suuremmasti
Ypäjästä ylemmästä, opistosta oikeemmasta.
Päätä vääntää, suuta murtaa
sanan sanoo, noin nimeää:
Laittaos lapsille laatuisampi, oppiaika onnekkaampi.
Tallitavat tarkistakaa, ulkotyöt uuistakaa,
asuminen auvoisaksi, oleminen onnekkaaksi.
Ettei kelleen kesken käysi, kukaan kurjasti kulkevi.
Ettei syän synkkenisi, mieli maahan murtuvisi
lopettamaan lukujansa, unohtamaan unelmaansa.
Toive kun tuo tytöillänsä, halu hurja heposihin
kuloharjaa kutsumahan, hopeehäntää hakemahan.
Saada suistaa suurta ruunaa, vaahtoleukaa valjastavi.
Hevolla hyvällä helkyttelemähän, orilla oivalla oikomahan.
Laskea lavealla lukallansa, ravillansa raisummalla
kahta kertaa kauniimmasti, kahta kolmea komeammasti.
Vaan jos turhiksi tuhannet toiveet, onnettomiksi odotukset
niin Raapale jo ravisuta,
saa suurehen sotahan, tasapäähän tappelohon
tyttö taistoon toinenkin, kolmas vielä kovempana
miekalta mieltä kysymähän, kalvalta kamalammalta
joka huotrasta jo huutelevi, päitä alas pätkimähän.
Ei nyt sentään niin pahasti, joten toivokaamme parempaa ensi vuotta niin Ypäjän opiskelijoille kuin koko henkilökunnallekin voimaa, viisautta ja pitkää kärsivällisyyttä.
Nyt on sellainen aika vuodesta, kun tulee istua alas, huokaista, painaa silmät kiinni ja ihmetellä vilisevää filminauhaa. Kuka olin 365 päivää sitten? Äkkiseltään voisi ajatella että kyseessä on kuitenkin vain vuosi, 12 kuukautta -mutta nyt kun mietin niin paljon on tapahtunut. Tässä blogissa on riepoteltu arvon oppilaistosta niin riuskalla otteella että nyt on pakko vähän heltyä. Ettette saa yksipuolista kuvaa -olenhan minä täällä yhä, kolmatta vuotta.
"Ihmisen koti on siellä, missä sen sydän asuu."
Kämppikseni on minulle sen opettanut. Ja se on totta. Sydämessä on niitä lokeroita, eteisiä ja ties mitä lääketieteellisyyksiä; minun sydämessäni ihan ensimmäinen eteinen on lapsuuden kodille, yksi lämmin suuri kammio Ypäjän pienelle, kauniille kunnalle ja sen pinnalla kulkevat suonet kuljettavat Opiston tunnelmaa koko kehoon. Toinen kammio on varattu haaveille, tulevaisuudelle, unille ja intuitiolle. Se on ollut sitä aina. Yksi eteinen olkoon vielä toistaiseksi tyhjillään. Kyllä sinne aikanaan asukas löytyy.
Olin ulkomailla. En pelkästään käymässä tai ruskettumassa; herranen aika, minä olin töissä! Ihan yksinään. Sain maistiaisen suuresta maailmasta. Kai sitä voisi vapaudeksi varovaisesti kutsua? Vaikka ainahan sitä johonkin on sidottu.
En olisi ikinä saanut sitä tilaisuutta ilman Hevosopistoa.
Suuntautumisopinnoissani olen edennyt valtaisin harppauksin.
Tämä koulu on antanut minulle tilaisuuden kulkea kivikkoista polkua kohti yrittäjyyttä (ja vielä kivikkoisempaa polkua). Sen eteen on uhrattu verta, hikeä ja kyyneliä enkä vieläkään tiedä, mitä siitä tulee -mutta prkl minähän yritän.
Olen saanut ystäviä. Tutustunut monenlaisiin ihmisiin, eri puolilta Suomea.
Oppinut niin paljon -no, hevosistakin. Mutta voi mistä kaikesta. Elämästä, kai. Ihmisistä, itsestäni. En olisi mitenkään juuri tälläinen ihminen, kuin olen nyt, ilman tätä kaikkea.
Valitsisin saman uudelleen.
Aamen.
(Olipa pelottavan hyväntuulinen postaus. Mutta minkäs minä sille voin että loppujen lopuksi olen korviani myöten ihastunut tähän paikkaan; ainaiseen tuuleen, jokapäiväiseen perunaan ja pyykkitupaan kummituksineen. En silti nytkään ole eri mieltä aiemmin sanotuista asioista; edelleen vikaa on paljon ja toivoisin että niihin saataisiin pikaista parannusta)
kavionkuvia vuodelle 2011! Mutta ei toivoaksemme ihan suoraan kankkuunne, jos nyt vaikka pihateille ja metsänlaitoihin. Kerätään voimia seuraavalle vuodelle. Eteenpäin sano mummo hangessa!
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
Katsaus sähköpostilaatikkoon:
Louhikäärme Louskukita tulenpalavasti ärjäisee:
Odottaisi, että näinkin arvostetussa oppilaitoksessa kuin mitä Ypäjä on, katsottaisiin hyväksi toimia esimerkkinä siitä, kuinka asiat tulee hoitaa hyvin ja oikein.
Jos jo koulussa jo on henkenä, ettei työlainsäädäntöä tarvitse noudattaa, niin tuskinpa nämä tulevat tallinpitäjät ja työntekijät sitä myöhemminkään oikeasssa työelämässä katsovat tarpeelliseksi ottaa ohjeekseen.
Tosin sitähän nykyinen työelämä (muullakin kuin hevosalalla) yhä enenevässä määrin alkaa olla. Työnantajat kohtelevat työntekijöitä kuin plantaasinomistajat orjiaan ja jos taakan alle sortuva yrittää perätä oikeuksiaan, hiljennetään valitukset vetäisemällä esiin joku pätemistarpeinen työnsankari,joka ravintoketjussa ylöspäin yrittäessään kiivetä auliisti julistaa osaavansa, jaksavansa ja suostuvansa mitä mahdottomimpiinkiin vaatimuksiin.
Tietenkään se, että joku on yleistä tai vakiintunut käytäntö, ei tarkoita että se olisi hyvää tai oikein.
Itse sivusta seuranneena vanhempana olen ollut huomaavinani että kyseisen oppilaitoksen isona ongelmana on, että oppilaat (jotka ovat kuitenkin vielä lapsia) on jätetty liian paljon keskenään ilman aikuisten tukea, apua ja valvontaa ja meno alkaa olla kuin Kärpästen herrassa.
Toivon hartaasti, että nämä urheat, Raapale ja muut, jotka rohkeasti yrittävät ongelmia esilletuoden saada asioihin parannusta, eivät kokisi sitä tavallista messiaskohtaloa, jossa muitten puolesta itsensä likoon laittaneet joutuvat ristiinnaulituksi.
Tämän saapi julkaista jos hyväksi niin katsotaan.
Odottaisi, että näinkin arvostetussa oppilaitoksessa kuin mitä Ypäjä on, katsottaisiin hyväksi toimia esimerkkinä siitä, kuinka asiat tulee hoitaa hyvin ja oikein.
Jos jo koulussa jo on henkenä, ettei työlainsäädäntöä tarvitse noudattaa, niin tuskinpa nämä tulevat tallinpitäjät ja työntekijät sitä myöhemminkään oikeasssa työelämässä katsovat tarpeelliseksi ottaa ohjeekseen.
Tosin sitähän nykyinen työelämä (muullakin kuin hevosalalla) yhä enenevässä määrin alkaa olla. Työnantajat kohtelevat työntekijöitä kuin plantaasinomistajat orjiaan ja jos taakan alle sortuva yrittää perätä oikeuksiaan, hiljennetään valitukset vetäisemällä esiin joku pätemistarpeinen työnsankari,joka ravintoketjussa ylöspäin yrittäessään kiivetä auliisti julistaa osaavansa, jaksavansa ja suostuvansa mitä mahdottomimpiinkiin vaatimuksiin.
Tietenkään se, että joku on yleistä tai vakiintunut käytäntö, ei tarkoita että se olisi hyvää tai oikein.
Itse sivusta seuranneena vanhempana olen ollut huomaavinani että kyseisen oppilaitoksen isona ongelmana on, että oppilaat (jotka ovat kuitenkin vielä lapsia) on jätetty liian paljon keskenään ilman aikuisten tukea, apua ja valvontaa ja meno alkaa olla kuin Kärpästen herrassa.
Toivon hartaasti, että nämä urheat, Raapale ja muut, jotka rohkeasti yrittävät ongelmia esilletuoden saada asioihin parannusta, eivät kokisi sitä tavallista messiaskohtaloa, jossa muitten puolesta itsensä likoon laittaneet joutuvat ristiinnaulituksi.
Tämän saapi julkaista jos hyväksi niin katsotaan.
tiistai 28. joulukuuta 2010
Sähköpostiin tullutta
- Olen valmistunut 09 keväällä HHpk/hkt06. Joten minulle on aitoa tietoa siellä olosta kuten sinullakin. Toki teidän aikanannne opetussuunnitelmaa on hieman muutettu. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että Ypäjästä ei puhuta oikeaan sävyyn. Vuonna 06 pyrkijöitä oli yli 200 ja minut ja 32 muuta valittiin. Julma totuus on että meistä 16 valmistui. Siinä puhuvat totta että ensimmäisen vuoden aikana suurin osa niistä jotka eivät voineet paikkaa sietää tekivät päätöksen lähteä. Jotenkin kammoksuttaa se että jo meidän aikana oppilas huolto laski sen varaan että lopettajia tulee. Muuten ei riitääisi kämppiä seuraaville. Kuitenkin uskon että ypäjällä on sekä hyvää että pahaa. Vaikka sitä on joskus vaikeaa nähdä uskon että se helpottaa oloa jos muistaa joskus nähdä ne hyväkin puolet.
- Viimeisenä keväänä jätimme (koko jäljellä oleva luokka) reklamaation rehtorille ja toimitusjohtajalle asioiden kulusta ypäjällä. -- mielestäni kämpissä käydyt keskustelut eivät koskaan voi parantaa asioiden kulkua. Valitimme lukujärjestyksistä ja niiden puutteista (luokat vaihtuu ilman että ilmoitetaan, tunteja perutaan, opintoja puuttuu, mutta ne merkitään suoritetuiksi jne.). Kirjoitimme opettajista jotka hoitivat työnsä huonosti tai olivat epäpäteviä. Tallimestareista jotka toimivat naamarajan perusteella. Siitä etteivät hevoset siltikään riitä vaikka niitä pirusti onkin. Ja monista muista epäkohdista.--Se laitos on niin iso "laiva" että sen kestää kääntyä. Mutta tosi on myös että opiskelijoiden on jaksettava huomauttaa heille koska muuten käännös jää kesken. Mekin olimme huolissamme tulevista opiskelijoista... olimmehan itse lähdössä jo parin kuukauden päästä.--Tämä kuten tuttua ypäjällä on ei ole vielä varmasti näkynyt missään.--Ja tuollainen kirjallinenkaan ei ole huono idea kun siihen vaan saa tarpeeksi nimiä.
- Voin varoittaa heti että ypäjän papereihin suhtaudutaan kahdella tavalla työmarkkinoilla. Osa sanoo heti että siellä et ole sitten mitään oppinut. Ja jotkun arvostavat niitä. On hupaisaa etteivät ne jotka ypäjälle hakevat ole kuulleetä tätä kaikkea paskaa jota laitoksesta puhutaan. Tai eivät ole uskoneet. Mutta totuus on että kun sitä pääsee tallille töihin siellä sattaa olla jopa raadollisempaa kuin opistolla. Itselleni on esim. todettu että on aktivistipiipertäjien puheita että pyhistä tai sunnuntai töistä pitäisi saada jotain erikoiskorvausta (lain mukaan tuplapalkka). Älä usko jos joku sanoo että ulkopuolella on aina helpompaa. Jos löytää hyvän pomon niin on jos ei niin ei. -- Uskoisin että tallivuoroissa on myös se hyvä puoli että meillä se ainakin hitsasi porukan yhteen. Oli käytävällä sitten niitä kaveraita tai ei niin yhdessä on tehtävä töitä ja niin se on työelämässäkin.
- Lisäksi siellä on sellaista hevostietoa jonka oppiminen itse veisi kymmeniä vuosia. Mutta asenteen on oltava oikea. Itselläni oli etua että löysin kuusi ystävää joiden kanssa pääsimme asumaan yhdessä heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Se totta kai helpotti kun sai samanhenkistä seuraa.
Sähköpostia saa yhä laittaa, julkaistaan mitä julkaistaan. Muistakaa kirjottaa viestiin mukaan, että onko se jotain, mitä haluatte vaan sanoa sähköpostissa, vai saako julkaista tänne kokonaan tai pätkiä (kuten nyt).
Kiitos kirjoittajalle!
Anonyymitär, mitä kuuluu, missä menet? Luovutko kokonaan blogin pidosta? Tuleeko kommentit näköviin vasta, kun oot hyväksynyt ne?
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
One down -one to go
Terveisiä henkilökunnalle, kuulin jo pitkää rimpsua ketkä kaikki ovat jo lukeneet tätä. Minun henkilöllisyyttä ette vielä ole keksineet..? Tulkaa asuntolan ovelle koputtamaan kun keksitte.
Ongelma on. Se näkyy henkisenä pahoinvointina, uupumuksena, stressinä. Sitä kun sanotaan ääneen, kuullaan juuri tämä "olette vain liian laiskoja". Sitten ruvetaan laskemaan työminuutteja ja karsinoiden lukumäärää. Ei ne niin hurjia ole ne luvut.
Työssäoppimassa monet ovat tehneet pitempää päivää, varsinkin ulkomaille lähteneet. Ja silti viihtyneet paremmin.
Minulla oli TO-paikassa enemmän hevosia, hoidin yksin tallillista. Vastuuta oli paljon. Silti oli paljon rennompaa.
Täytyisi yhyttää ne syyt. Muuten käy juuri niin, kuin tähänkin mennessä blogissa; yritän kasata tähän seikkoja, joiden ajattelen olevan syynä. Todennäköisesti olen liian lähellä nähdäkseni metsää puilta. Sitten anonyymit tulevat rivissä ampumaan alas esille nostettuja seikkoja.
Kai kyseessä on jotain, mitä ei saada numerotietoina ylös; hankalaa on arvioida, kuinka paljon opiskelijat tarvitsisivat vapaa-aikaa tukevaa toimintaa, ryhmäyttämistä opiskelujen alkaessa ja kiusaamista ehkäisevää ja korjaavaa toimintaa.
Sitten on vielä se seikka, että opiskelijoilla ei oikeasti ole yhtään mitään muuta, kuin opisto. Apua tarvitaan muuhunkin, kuin kouluun ja opiskeluun liittyviin asioihin. Kun oma tai läheisen mielenterveys heittää kapuloita rattaisiin, tai elämäntilanne riepottelee; läheisen kuolema tai vanhempien avioero, ihan mitä vaan: ne kaikki iskevät Opiston elämään ja kolasevat tuntuvasti asuntoladynamiikkaa. Ainoat aikuiset, mitä opiskelijat näkevät viikoilla, ovat opettajia, jotka eivät ehdi puuttua mihinkään ihmissuhdeasioihin tai ties mihin työstresseihin (ja olisiko se heidän tehtäväkään?).
En tiedä, mikä tässä nyt oli pointti, mihin mennään tai mistä tullaan.
"Lähetäksä jotai terveisii blogiin?"
"Joo."
"Mitä pistetään?"
"No, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, Anonyymitär kuolee stressiin."
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
Ongelma on. Se näkyy henkisenä pahoinvointina, uupumuksena, stressinä. Sitä kun sanotaan ääneen, kuullaan juuri tämä "olette vain liian laiskoja". Sitten ruvetaan laskemaan työminuutteja ja karsinoiden lukumäärää. Ei ne niin hurjia ole ne luvut.
Työssäoppimassa monet ovat tehneet pitempää päivää, varsinkin ulkomaille lähteneet. Ja silti viihtyneet paremmin.
Minulla oli TO-paikassa enemmän hevosia, hoidin yksin tallillista. Vastuuta oli paljon. Silti oli paljon rennompaa.
Täytyisi yhyttää ne syyt. Muuten käy juuri niin, kuin tähänkin mennessä blogissa; yritän kasata tähän seikkoja, joiden ajattelen olevan syynä. Todennäköisesti olen liian lähellä nähdäkseni metsää puilta. Sitten anonyymit tulevat rivissä ampumaan alas esille nostettuja seikkoja.
Kai kyseessä on jotain, mitä ei saada numerotietoina ylös; hankalaa on arvioida, kuinka paljon opiskelijat tarvitsisivat vapaa-aikaa tukevaa toimintaa, ryhmäyttämistä opiskelujen alkaessa ja kiusaamista ehkäisevää ja korjaavaa toimintaa.
Sitten on vielä se seikka, että opiskelijoilla ei oikeasti ole yhtään mitään muuta, kuin opisto. Apua tarvitaan muuhunkin, kuin kouluun ja opiskeluun liittyviin asioihin. Kun oma tai läheisen mielenterveys heittää kapuloita rattaisiin, tai elämäntilanne riepottelee; läheisen kuolema tai vanhempien avioero, ihan mitä vaan: ne kaikki iskevät Opiston elämään ja kolasevat tuntuvasti asuntoladynamiikkaa. Ainoat aikuiset, mitä opiskelijat näkevät viikoilla, ovat opettajia, jotka eivät ehdi puuttua mihinkään ihmissuhdeasioihin tai ties mihin työstresseihin (ja olisiko se heidän tehtäväkään?).
En tiedä, mikä tässä nyt oli pointti, mihin mennään tai mistä tullaan.
"Lähetäksä jotai terveisii blogiin?"
"Joo."
"Mitä pistetään?"
"No, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, Anonyymitär kuolee stressiin."
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
tiistai 21. joulukuuta 2010
"Mä en jaksa"
Hätähuuto, pienet ihmiset seisovat varpaat palellen kylmässä virrassa jota muut ohjaavat.
Kuinka monelta olen kuullut tuon lopullisen lausahduksen? Dramaattista.. Tai sitten ei. Kurjaa. Vituttaa muiden puolesta, suorastaan, ja näin suomeksi sanottuna. Anteheksi ihmiset, mikäli altistuitte kirosanalle.
"Viiltely on muoti-ilmiö"
Kommenteista- luin läpi, mitä tuolla oli. Kyllä, olen ennenkin törmännyt tähän ikuisuuspulmaan viiltelijöistä; huomiota kerjääviä raukkoja, psykoottisia itsemurha-alttiita villipetoja vai pelkkiä pahanolon purkajia? Mitä tahansa vastaankin, suuntaan tai toiseen, saadaan siitä aikaiseksi vain kommenttiryöppy eriävine mielipiteineen; joten sovitaanko, että jätetään toisten psykiatrinen kartoittaminen ihan sen alan ammattilaisille. Eiköhän meille hevosihmisille parasta ole vain ruotimatta toimittaa tietoa tälläisistä havainnoista eteenpäin leimaamatta toisia sen kummemmin. Olen jotenkin tuuminut sen loputtoman viisaassa (ironia, IRONIA) mielessäni, että sen verran pitää välittää kanssaihmisistään että ilmoittaa toiselle taholle, joka vie asiaa eteenpäin; nyt kun se ei ollut luokanvalvoja niin sanoin suoraan oppilashuoltoon.
No onhan noita raapijoita moneen junaan, kai se nyt on selvää, kun meitä ihmisiäkin on niin monenkirjavia, kukin eri taustoillaan. Muoti-ilmiö tai ei; minä en ota vastuuta siitä, että arvioin onko jonkun vasenkätisen seepran ihoon kuvioidut taiteet johtamassa rankempaan itsetuhoisuuteen tai viimeistä hätähuutoa ennen lopullisempia tekoja, vai joku netistä googlailtu ajanviettotapa.
Viiltely on aina huolestuttava oire, oli sen syyt missä tahansa.
"Älkää valittako -tekisitte enemmän töitä"
Jos kyse vain olisikin siitä, kuinka laiska kukin vaan on. Kuinka vähän tai paljon sitä sattuukaan tykkäämään hevosista. En ota kantaa siihen, montako oppilasta Hevosopistolaisista oikeasti on sellaisia "huonoja", niin sanotusti. Sovitaanko niin, että käsittelen vain sitä, millaista olot siellä koululla on, parhaalle mahdolliselle oppilaalle?
Kuvitellaan joku täydellinen malliesimerkkioppilas. Semmoinen neiti Priima, niin topakka yksilö että hoitaa oman hevosensa kaikkien teoria- ja tallijaksojen läpi.
Kurssejen suorittamista ei kirjata ylös -ainakaan kenelläkään ei toimistosta kysyttäessä ollut sellaista tietoa olemassakaan. Siitä ei ole varmuutta, kuinka paljon opintoviikkoja todellisuudessa suoritetaan. Kuulemma lopputodistukseen keksitään numeroita kursseille, joita ei ole jostain syystä ehditty pitää. Silti toisinaan vietetään "täyteviikkoja", dumpattuna vaikka puuverstaalle, missä ihmetellään että ei tässä varsinaisesti ole mitään, mitä teidän nyt kuuluisi tehdä. Tallijaksot ovat rankkoja, työaikalakeja pistetään halvalla, koska "tää hevosala nyt vaan on tälläinen".
Oikeastaan kaikessa tässä päädytään pelkistämällä asetelmaan, jossa opiskelijoista venytetään (riistettyjä?) työntekijöitä sillä kustannuksella, että alalla toimivat ammattilaiset joutuvat usein taipumaan lakien ja säädösten vastaisiin työaikoihin (tai työsuojeluun jne). Miettikääpä; jos ala olisikin joku muu? Tuijotetaanko me hevosihmiset nyt kaavoihin kangistuneina menneeseen, eikä nähdä ettei sen aina tarvitsisi olla niin?
Kyseessä on toisen asteen oppilaitos, siis koulu, jossa nuorimmat aloittavat oppilaat ovat 15-kesäisiä, suoraan peruskoulusta pyrkiviä. Totta kyllä, tavoitteena on kouluttaa heistä kolmessa vuodessa itsenäisiä, reippaita hevosalan ammattilaisia, jotka sitten pärjäävät niissä oloissa, mihin päättävät sitten mennä. Mutta tämäkö on reitti siihen?
Osoitanko epäkohtia? Toisilta olen saanut palautetta, että kierrellään ja kaarrellaan blogissa. En osaa sanoa, onko totta vai tarua, omille teksteilleen kun sitä jossain vaiheessa muuttuu sillä tavalla sokeaksi. Haluttaisiin varmaan yksittäisiä esimerkkejä, mustaa valkoisella?
*Tallivuoro on kahden viikon pituinen opetusjakso käytännön tallityössä. Vapaapäiviä 2, työpäiviä 12.
*Työmäärä ei ole sen enempää, kuin yleensä se 8 tuntia. Työajat sensijaan on sijoiteltu pitkin vuorokautta; 6-8, (9.30-9.45) 11.30-13, (14.30-14.45) 16.45-18, 20.30-20.45. Noihin väleihin kuuluu taiteilla teoriatunnit, nimikkohevosen hoitaminen (ja liikutus), plus vaihdellen opinnäytetöitä/näyttöihin lukua/omia hevosia.
Esimerkiksi työaikalain mukaan aamukuudesta seitsemään on yötyötä (ei sallittua alaikäisille) ja työpäivien välille kuuluisi 12h yhtäjaksoinen vapaa (vuorokausilepo). Työviikkoon kuuluisi yhtäjaksoinen 48h vapaa.
*Käytännön Oppilashuollon puuttuminen
Sitä ei ole. Kyllä juu joku ryhmä kuulemma kokoontuu, toisinaan. Tiedä sitten, mitä siellä tekevät. Ehkä ihan hyvää työtäkin.
Näkyisipä se vaan meidänkin käytännön elämässä.
Ei vaivuta epätoivoon
Synkäksi menee, jos jäädään miettimään vaan kaikkea, mitä on pielessä. Tiedän, että tästä saa kovin yksipuolisen kuvan Opistosta. Voi sitä aina pohtia; valitsisinko uudelleen samoin? Nyt kun tiedän tämän kaiken, tekisinkö saman ratkaisun ja hakisin tänne?
En tiedä. Sen tiedän, että olen oppinut paljon. Paljon enemmän, kuin uskoinkaan, ja paljon kaikesta muustakin, kuin hevosista vaan, sen voin sanoa. Jos siitä tehdään vaaka, ja toiseen kuppiin kasataan vastapainoksi hinnat, joita olen joutunut tästä kaikesta maksamaan, en rehellisesti sanoen tiedä, mihin suuntaan se keikahtaisi.
Ensi vuonna hei meillä on kuulemma kuraattori kahtena päivänä viikossa! (sen sijaan että 2pv/kk). Tuskin se vieläkään riittää, mutta parempaan päin ollaan menossa.
Hyvää joulunodotusta kaikille! Terveisiä ja voimahalaus teille, jotka olette joulun yli tallivuorossa -yrittäkää nauttia tunnelmasta siellä erilaisen juhlapyhän vietossa!
Huomenna on vuoden lyhin päivä -siis kaikkein pisin yö. Ei vaivuta epätoivoon; se tarkoittaa vain, että jokainen päivä tästä eteenpäin on edeltäjäänsä pidempi :)
Kohti kesää,
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
Kuinka monelta olen kuullut tuon lopullisen lausahduksen? Dramaattista.. Tai sitten ei. Kurjaa. Vituttaa muiden puolesta, suorastaan, ja näin suomeksi sanottuna. Anteheksi ihmiset, mikäli altistuitte kirosanalle.
"Viiltely on muoti-ilmiö"
Kommenteista- luin läpi, mitä tuolla oli. Kyllä, olen ennenkin törmännyt tähän ikuisuuspulmaan viiltelijöistä; huomiota kerjääviä raukkoja, psykoottisia itsemurha-alttiita villipetoja vai pelkkiä pahanolon purkajia? Mitä tahansa vastaankin, suuntaan tai toiseen, saadaan siitä aikaiseksi vain kommenttiryöppy eriävine mielipiteineen; joten sovitaanko, että jätetään toisten psykiatrinen kartoittaminen ihan sen alan ammattilaisille. Eiköhän meille hevosihmisille parasta ole vain ruotimatta toimittaa tietoa tälläisistä havainnoista eteenpäin leimaamatta toisia sen kummemmin. Olen jotenkin tuuminut sen loputtoman viisaassa (ironia, IRONIA) mielessäni, että sen verran pitää välittää kanssaihmisistään että ilmoittaa toiselle taholle, joka vie asiaa eteenpäin; nyt kun se ei ollut luokanvalvoja niin sanoin suoraan oppilashuoltoon.
No onhan noita raapijoita moneen junaan, kai se nyt on selvää, kun meitä ihmisiäkin on niin monenkirjavia, kukin eri taustoillaan. Muoti-ilmiö tai ei; minä en ota vastuuta siitä, että arvioin onko jonkun vasenkätisen seepran ihoon kuvioidut taiteet johtamassa rankempaan itsetuhoisuuteen tai viimeistä hätähuutoa ennen lopullisempia tekoja, vai joku netistä googlailtu ajanviettotapa.
Viiltely on aina huolestuttava oire, oli sen syyt missä tahansa.
"Älkää valittako -tekisitte enemmän töitä"
Jos kyse vain olisikin siitä, kuinka laiska kukin vaan on. Kuinka vähän tai paljon sitä sattuukaan tykkäämään hevosista. En ota kantaa siihen, montako oppilasta Hevosopistolaisista oikeasti on sellaisia "huonoja", niin sanotusti. Sovitaanko niin, että käsittelen vain sitä, millaista olot siellä koululla on, parhaalle mahdolliselle oppilaalle?
Kuvitellaan joku täydellinen malliesimerkkioppilas. Semmoinen neiti Priima, niin topakka yksilö että hoitaa oman hevosensa kaikkien teoria- ja tallijaksojen läpi.
Kurssejen suorittamista ei kirjata ylös -ainakaan kenelläkään ei toimistosta kysyttäessä ollut sellaista tietoa olemassakaan. Siitä ei ole varmuutta, kuinka paljon opintoviikkoja todellisuudessa suoritetaan. Kuulemma lopputodistukseen keksitään numeroita kursseille, joita ei ole jostain syystä ehditty pitää. Silti toisinaan vietetään "täyteviikkoja", dumpattuna vaikka puuverstaalle, missä ihmetellään että ei tässä varsinaisesti ole mitään, mitä teidän nyt kuuluisi tehdä. Tallijaksot ovat rankkoja, työaikalakeja pistetään halvalla, koska "tää hevosala nyt vaan on tälläinen".
Oikeastaan kaikessa tässä päädytään pelkistämällä asetelmaan, jossa opiskelijoista venytetään (riistettyjä?) työntekijöitä sillä kustannuksella, että alalla toimivat ammattilaiset joutuvat usein taipumaan lakien ja säädösten vastaisiin työaikoihin (tai työsuojeluun jne). Miettikääpä; jos ala olisikin joku muu? Tuijotetaanko me hevosihmiset nyt kaavoihin kangistuneina menneeseen, eikä nähdä ettei sen aina tarvitsisi olla niin?
Kyseessä on toisen asteen oppilaitos, siis koulu, jossa nuorimmat aloittavat oppilaat ovat 15-kesäisiä, suoraan peruskoulusta pyrkiviä. Totta kyllä, tavoitteena on kouluttaa heistä kolmessa vuodessa itsenäisiä, reippaita hevosalan ammattilaisia, jotka sitten pärjäävät niissä oloissa, mihin päättävät sitten mennä. Mutta tämäkö on reitti siihen?
Osoitanko epäkohtia? Toisilta olen saanut palautetta, että kierrellään ja kaarrellaan blogissa. En osaa sanoa, onko totta vai tarua, omille teksteilleen kun sitä jossain vaiheessa muuttuu sillä tavalla sokeaksi. Haluttaisiin varmaan yksittäisiä esimerkkejä, mustaa valkoisella?
*Tallivuoro on kahden viikon pituinen opetusjakso käytännön tallityössä. Vapaapäiviä 2, työpäiviä 12.
*Työmäärä ei ole sen enempää, kuin yleensä se 8 tuntia. Työajat sensijaan on sijoiteltu pitkin vuorokautta; 6-8, (9.30-9.45) 11.30-13, (14.30-14.45) 16.45-18, 20.30-20.45. Noihin väleihin kuuluu taiteilla teoriatunnit, nimikkohevosen hoitaminen (ja liikutus), plus vaihdellen opinnäytetöitä/näyttöihin lukua/omia hevosia.
Esimerkiksi työaikalain mukaan aamukuudesta seitsemään on yötyötä (ei sallittua alaikäisille) ja työpäivien välille kuuluisi 12h yhtäjaksoinen vapaa (vuorokausilepo). Työviikkoon kuuluisi yhtäjaksoinen 48h vapaa.
*Käytännön Oppilashuollon puuttuminen
Sitä ei ole. Kyllä juu joku ryhmä kuulemma kokoontuu, toisinaan. Tiedä sitten, mitä siellä tekevät. Ehkä ihan hyvää työtäkin.
Näkyisipä se vaan meidänkin käytännön elämässä.
Ei vaivuta epätoivoon
Synkäksi menee, jos jäädään miettimään vaan kaikkea, mitä on pielessä. Tiedän, että tästä saa kovin yksipuolisen kuvan Opistosta. Voi sitä aina pohtia; valitsisinko uudelleen samoin? Nyt kun tiedän tämän kaiken, tekisinkö saman ratkaisun ja hakisin tänne?
En tiedä. Sen tiedän, että olen oppinut paljon. Paljon enemmän, kuin uskoinkaan, ja paljon kaikesta muustakin, kuin hevosista vaan, sen voin sanoa. Jos siitä tehdään vaaka, ja toiseen kuppiin kasataan vastapainoksi hinnat, joita olen joutunut tästä kaikesta maksamaan, en rehellisesti sanoen tiedä, mihin suuntaan se keikahtaisi.
Ensi vuonna hei meillä on kuulemma kuraattori kahtena päivänä viikossa! (sen sijaan että 2pv/kk). Tuskin se vieläkään riittää, mutta parempaan päin ollaan menossa.
Hyvää joulunodotusta kaikille! Terveisiä ja voimahalaus teille, jotka olette joulun yli tallivuorossa -yrittäkää nauttia tunnelmasta siellä erilaisen juhlapyhän vietossa!
Huomenna on vuoden lyhin päivä -siis kaikkein pisin yö. Ei vaivuta epätoivoon; se tarkoittaa vain, että jokainen päivä tästä eteenpäin on edeltäjäänsä pidempi :)
Kohti kesää,
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Kävijälaskuri ja elohopea kirivät ennätyksiä kohden
Raapale täällä taas hei. Hengitän pakkasilmaa ja höyryiset pilvet kohoilevat keuhkoistani ilmaan kohti tähtitaivasta. Ypäjän hevoslaakso näyttää hämärältä, rauhalliselta ja sumuiselta. Hirnuntaa kuuluu etäältä -ollaan hevosten keskellä silloinkin, kun niitä ei näy.
Blogin lukijamäärät ovat nousseet kovemmin, kuin uskalsin odottaakaan. Sähköpostit, tiedustelut ja kommentit saavat jännityksen kirimään vatsanpohjassa; niitä on tullut jo toisena kirjoituspäivänä enemmän, kuin osasimme odottaa.
Kuulin, että henkilöllisyyteni on jo jonnekin vuotanut -se siitä anonyymisuojasta. Olkoon Raapale silti yhä tämä supersankariroolini; laukkaan tallista kämppään, kiskaisen sukkahousut matkalla rivitaloja kohden ykköstallin lantalan suojissa päähäni ja alan pelastaa Siittolanmäkeä. Tai jotain.
Pelottaa. Mitä voin sanoa? Pelaanko uhkapeliä kämppissuhteillani, opettajien arvostuksella minua kohtaan? Pienessä kunnassa on jutut vähissä -itsestänikin tuntuu, että olisi sittenkin viisainta vaan vetää verhot ikkunaan, katsoa Salkkarit ja varoa erottumasta joukosta. Kai jonkun on sitten otettava se maalipurkki päähänsä, painettu leima kulmakarvojensa ylle; olkoot sitten niin että olen se likka, joka ei saanut pientä takaraivonsa mutinaa hiljennettyä, ei voinut olla kirjoittamatta.
Nyt tulee tämän päivän iltasatu. Kerron sen mahdollisimman anonyyminä, mutta yhtä kaikki tuohtuneena.
Meidän ryhmän rinnalla samoissa tiloissa harjoitteli samaan aikaan kourallinen ykkösvuoden opiskelijoita. Tämä on nyt syksyllä tapahtunutta; eli tuon ryhmän opiskelijat olivat kaikki alaikäisiä. Meillä on aika rentoa se opiskelu; tehdään töitä sellaisella tahdilla, kun niitä kulloinkin on, ja sillä hetkellä ei liiemmin ollut. Kävin juttelemassa uusille opiskelijoille, neuvomassa työn kulussa jne, ja siinä heiluessani satuin huomaamaan kahden tytön käsissä viiltelyjälkiä. En ottanut asiaa heidän kanssaan puheeksi, mutta kun ryhmä oli lähtenyt, sanoin asiasta luokanvalvojallemme, joka oli sen ryhmän tunnin valvova ohjaajakin."Ai mitä oli?"
"Viiltelyjälkiä."
"Kahdella oppilaalla?"
"Joo."
Hymähdys. "Ai se on niin yleistä", tämä sanoo ja kävelee pois.
Kävelee pois. Ei kysynyt, että ketkä opiskelijoista. Eikä se takuulla ollut nähnyt; noilla oli miltei koko ajan pitkähihaiset päällä, ja se maikka oli enimmäkseen jossain ihan muissa puuhissa. Käsittämätöntä. Eikö niiden kuulu ilmoittaa? Eikö?
-Raapale
Blogin lukijamäärät ovat nousseet kovemmin, kuin uskalsin odottaakaan. Sähköpostit, tiedustelut ja kommentit saavat jännityksen kirimään vatsanpohjassa; niitä on tullut jo toisena kirjoituspäivänä enemmän, kuin osasimme odottaa.
Kuulin, että henkilöllisyyteni on jo jonnekin vuotanut -se siitä anonyymisuojasta. Olkoon Raapale silti yhä tämä supersankariroolini; laukkaan tallista kämppään, kiskaisen sukkahousut matkalla rivitaloja kohden ykköstallin lantalan suojissa päähäni ja alan pelastaa Siittolanmäkeä. Tai jotain.
Pelottaa. Mitä voin sanoa? Pelaanko uhkapeliä kämppissuhteillani, opettajien arvostuksella minua kohtaan? Pienessä kunnassa on jutut vähissä -itsestänikin tuntuu, että olisi sittenkin viisainta vaan vetää verhot ikkunaan, katsoa Salkkarit ja varoa erottumasta joukosta. Kai jonkun on sitten otettava se maalipurkki päähänsä, painettu leima kulmakarvojensa ylle; olkoot sitten niin että olen se likka, joka ei saanut pientä takaraivonsa mutinaa hiljennettyä, ei voinut olla kirjoittamatta.
Nyt tulee tämän päivän iltasatu. Kerron sen mahdollisimman anonyyminä, mutta yhtä kaikki tuohtuneena.
Meidän ryhmän rinnalla samoissa tiloissa harjoitteli samaan aikaan kourallinen ykkösvuoden opiskelijoita. Tämä on nyt syksyllä tapahtunutta; eli tuon ryhmän opiskelijat olivat kaikki alaikäisiä. Meillä on aika rentoa se opiskelu; tehdään töitä sellaisella tahdilla, kun niitä kulloinkin on, ja sillä hetkellä ei liiemmin ollut. Kävin juttelemassa uusille opiskelijoille, neuvomassa työn kulussa jne, ja siinä heiluessani satuin huomaamaan kahden tytön käsissä viiltelyjälkiä. En ottanut asiaa heidän kanssaan puheeksi, mutta kun ryhmä oli lähtenyt, sanoin asiasta luokanvalvojallemme, joka oli sen ryhmän tunnin valvova ohjaajakin."Ai mitä oli?"
"Viiltelyjälkiä."
"Kahdella oppilaalla?"
"Joo."
Hymähdys. "Ai se on niin yleistä", tämä sanoo ja kävelee pois.
Kävelee pois. Ei kysynyt, että ketkä opiskelijoista. Eikä se takuulla ollut nähnyt; noilla oli miltei koko ajan pitkähihaiset päällä, ja se maikka oli enimmäkseen jossain ihan muissa puuhissa. Käsittämätöntä. Eikö niiden kuulu ilmoittaa? Eikö?
-Raapale
Pari kommenttia vastauksineen
Mietin tässä että onko kirjoittaja ihan perustutkintolainen vai ihan kaksoistutkintolainen? Koska yksinkertaisestihan kaksoistutkintolaisilla on pidempi aika opiskella ja luulisi sen olevan rankempaa kun perustutkinnon.. Itse olen kovasti pyrkimässä Ypäjälle kolmoistutkintoon vuonna 2011 enkä nää mitään ongelmaa Ypäjän ympäristössä. Eihän tuo yksin syöminenkään ole mitenkään mukavaa mutta jotkut ihmiset ovat sosiaalisempia kun toiset. Eihän välttämättä kaikki halua olla porukan aivot vaan pelkkiä seinäruusuja (:
Ihan perustutkinnon viimeisiä 4,5 kk viedään sekä Raapale että Anonyymitär. Eihän mekään mitään ongelmia nähty silloin kun haettiin. :)
Onko tänne tulossa lisää tekstiä jossain vaiheessa vielä vai jäikö blogi tähän? Mietin vaan, että kuinka mielellään tänne kertoo omia kokemuksiaan, koska jos blogin kirjoittelu jäi nyt tähän näin, on perjaatteessa turha selittää täällä mitään.. :/
Ei jää tähän, vastahan tämä blogi aloitettiin. Eli tekstiä on tulossa lisää kunhan keritään. :) Jos siltä tuntuu niin tekstiä saa laittaa tulemaan. Annoin Raapaleelle kirjoittajan oikeudet, jotta tekstiä saadaan lisää ja tiedän häneltä kirjoittamisen tulevan ihan luonnostaan ja tekstin kuitenkin pysyvän asiamallilla.
tiistai 14. joulukuuta 2010
Raapale ihmettelee henkistä pahoinvointia
Lyön päätäni näppäimistöön. Voi mikseivät tämän talon päättäjät näe millaista opiskelijoiden elämä realistisesti katsoen on? On minulla yhä hyllyssä se paksu kansio, johon keräsin vuosien saatossa Hevosopiston esitteitä odottaessani peruskoulun päättymistä ja vatsassa kirpaisevan jännittävää hakuaikaa. Olisipa se ollutkin niin. Kuka sitä korporaation linkoamaa tekstiä painaa? Onko sillä ihmisellä Terminaattorin omatunto, vai oikeasti, onko kyse tietämättömyydestä? Harmittaa niin pirusti, kun yhäkkin unelmien hevosoppilaitos pistää opiskelijansa niin lujille.
Siinä me oltiin, kolmekymmentäkaksi uutta opiskelijaa eri puolilta Suomea. Ikähaarukka siinä 15-17, kaikki istumassa pulpettien äärellä luokkahuoneessa, useimmilla mukana vanhemmat saattamassa. Liitutaulun edessä heiluu vuoronperään asuntolaohjaaja, ryhmänohjaaja ja rehtorikin. Muutama tutori. Näky voisi olla kuin mistä tahansa ammattikoulusta, jos ei katso ikkunasta liian tarkasti pihalle; siellä juoksee hevosia puuaitaisissa tarhoissaan.
"Tietenkin tulee niitä keskeyttäneitä", ryhmänohjaaja vastaa jonkun huolestuneen äidin kysymykseen. Ollaanhan täällä jättämässä alaikäisiä asumaan keskenään johonkin kouluun. "Yleensä ensimmäisen syksyn aikana keskeytyksiä tulee muutama." Sen jälkeen tulee vielä pari sanaa siitä, että hevosalahan on aika rankka, ja aina muutama tulee toisiin ajatuksiin, kun huomaa, että se onkin melko rankkaa työntekoa, eikä mitään hevosten harjailua.
Perustelu kirvoittaa yleisöstä hymyilyä ja nyökkäilyä. Jokainen tuntuu ajattelevan, että tietää kyllä, mihin on lähtenyt. Ja niinhän me tiedettiinkin. Kaikkihan meistä oli tehnyt talleilla töitä, käynyt ratsastamassa tai ajamassa, moni jopa omisti hevosen.
Mistä ne keskeytykset sitten oikeasti johtuivat? Enpä usko, että juurikaan siitä, että ihmiset eivät tienneet mitä hevosala realistisesti on. Jos ei sillä sitten tarkoiteta työaikojen tallomista tai suoranaista välinpitämättömyyttä opiskelijoiden hyvinvointiin.
Keskeytysprosentit on täällä villejä, muistaakseni noin 30% ei suorita tutkintoaan loppuun. Määrittelemättömän kokoinen on luku niistä, jotka hampaita kiristellen sen suorittavat. Syrjintä ja asuntolarauhan toteutumattomuus kukoistavat. Osa suorittaa tutkinnon loppuun Opiston ulkopuolella; oppisopimuskoulutuksella tai työssäoppimisvaltaisena. Ilmapiiri on tulehtunut ja monilla on paha maku suussa.
On meillä oppilashuolto. Esitteessä siitäkin runoillaan kauniita; on ennaltaehkäisevää työtä ja kriisitoimintaakin. Tosiasiassa meillä on terkkari naapurikoululla ja kuraattori paikalla kahtena päivänä kuukaudessa. Asuntolaohjaaja on reipas ja mukava äitihahmo, mutta silti vain yksi ihminen. Miltä siis näyttää, kun asuntolassa joku domina perustaa ryyppyjuhlat keskelle yötä, kun toisen haluaisivat nukkua herätyskellon näyttäessä huolestuttavasti herätysaikaa 5.30? Mitä sitten tapahtuu, kun jonkun nuoren ahdistus kasvaa sille tasolle, että puhutaan paniikki -tai ahdistuneisuushäiriöstä? Silloin otetaan yhteys kuraattoriin, joka antaa ajan, "kolmen viikon päästä tiistaina kello 13, pystytkö olemaan tunnilta pois?"
Oletko nähnyt Oppilasruokalassa niitä, jotka istuvat aina yksin? Niitä, joiden vieressä ei istu ketään seurana? Minäkin olen. Olen myös nähnyt käsivarsissa viiltelyjälkiä. Väsyneitä, kiroilevia tallivuorolaisia.
Ennenkaikkea olen kyllästynyt tälläiseen henkiseen oksentamiseen. Minä haluan muutosta. Olen valmis uhraamaan sen eteen paljon. Osallistukaa, jos suinkin koette halua muutokseen; kerro anonyyminä tai nimelläsi jokin tarina tai tapahtuma. Rehellisesti; dramatisoimatta, vähättelemättä.
-Raapale
raapaleinen@luukku.com
Anonyymitär haluaa muuttaa asioita
Mutta tuntuu ettei puhumalla asiat ole muuttuneet. Opiskelen Ypäjän Hevosopistolla, jonne hain omasta tahdostani ja päättäväisenä. Intoa puhkuen aloitin opinnot hevosenhoitajaksi kun pääsin soveltuvuuskokeista läpi. Mutta nyt tuntuu, että olen monien muiden kanssa enemmän työntekijä kuin opiskelija.
Olipa kerran pulpetti oppilasruokalan alapuolella sijaitsevassa luokassa nimeltä potku, jossa myös Forssan autokoulu pitää oppituntejaan Ypäjän nuorille. Muistan kuinka ensimmäisenä vuonna nauroimme tuohon pulpettiin kirjoitetulle ilmaisulle "Ypäjän hevosopisto - ja vaihdan alaa". Viimeisenä vuonna tuo pulpetti saa edelleen naurahtamaan mutta aivan eri tavalla. Tekstin alle on ilmestynyt myöhemmin kannanotto "todellakin!"
Tällä paikalla olisi todella hyvät resurssit olla alansa ykkönen. Mutta mikä mättää?
Oppilaita haalitaan lisää ja lisää ja lisää.. Silti oppilashuolto on erittäin huonolla mallilla. Yksi asuntolaohjaaja sekä yksi kuraattori ja paljonkohan meitä oppilaita täällä on.. Eihän tässä edes laskuissa pysy mukana.. Heitetään villi arvio yli 200.. (oikeasti meitä on täällä enemmän, lähde sanoo opistolla olevan kirjoilla oppilaita yli 700) Niin ja eihän se kuraattori käy täällä kuin joka toinen viikko! Ja tarvetta olisi oppilaiden omien toivomusten mukaan enemmän. Asiasta on mainittu mutta eipä ole kaikua tullut takaisin.
Kuinka moni on yrittänyt puhua rehtorin kanssa? Moni.. Kuinka moni tuntee ettei rehtori oikeastaan kuuntele?
Mitä kertoo se kun oppilaat eivät uskalla puhua ryhmänohjaajalleen ja kokevat ahdistusta joutuessaan tämän kanssa samaan huoneeseen yksin tai kaksin.
Koulua jäljellä alle puolivuotta ja muutama on miettinyt lopettamista? Joku jopa taisi lähteäkin. Oppilaat tuntevat palavansa loppuun ja erityisesti tunnolliset ja hyvät oppilaat melkein poltetaan loppuun. Myös itse olen tuntenut loppuun palamista, halua päästä vain pois täältä ja olen harkinnut koulun lopettamista.
Sairaslomaa ei uskalleta ottaa koska pelkää joutuvansa korvaamaan useamman päivän.
Yhden päivän saat olla kuumeessa sitten korvaatJa tuntuu kuin korvattavien päivien/tuntien määrä annetaan joskus pärstäkertoimella.
Tulos - tehdään tallitöitä kuumeisena keuhkoja ulos yskien ja aivoja nenästä ulos valuttaen.
Tunne kuin toiset opiskelijaryhmät olisivat arvostetumpia ja tärkeämpiä kuin toiset. Suuntautuneiden oppilaiden työmäärillä on huomattavat erot vaikka samaa tutkintoa tässä suoritetaan.
Toivon, että netin nimettömyys rohkaisisi ihmisiä ilmaisemaan kantaansa. Pelko silmätikuksi tulemisesta vähenee anonyyminä vaikka itse olen melko varma, että muutama saattaa tunnistaakin minut kirjoitukseni perusteella. Mutta kuten todettu muutosta ei saada aikaan yksin vaan tarvitsen monta ihmistä mukaan. Niin oppilaita, heidän vanhempiaan kuin henkilökuntaa. Suunnittelmana saada tätä blogia rakennettua ihmisten lähettämillä teksteillä. Olen varma, että kun tarpeeksi moni uskaltautuu nousemaan ylös mielipiteensä kanssa ja päästämään äänensä kuuluviin niin muutosta voidaan saada aikaiseksi.
Saan luultavasti muutamalta kasvotusten keskusteltuna hyvää materiaalia kirjoittamiseen mutta olen todennut että 3-5 oppilasta ei taida riittää.
Olipa kerran pulpetti oppilasruokalan alapuolella sijaitsevassa luokassa nimeltä potku, jossa myös Forssan autokoulu pitää oppituntejaan Ypäjän nuorille. Muistan kuinka ensimmäisenä vuonna nauroimme tuohon pulpettiin kirjoitetulle ilmaisulle "Ypäjän hevosopisto - ja vaihdan alaa". Viimeisenä vuonna tuo pulpetti saa edelleen naurahtamaan mutta aivan eri tavalla. Tekstin alle on ilmestynyt myöhemmin kannanotto "todellakin!"
Tällä paikalla olisi todella hyvät resurssit olla alansa ykkönen. Mutta mikä mättää?
Oppilaita haalitaan lisää ja lisää ja lisää.. Silti oppilashuolto on erittäin huonolla mallilla. Yksi asuntolaohjaaja sekä yksi kuraattori ja paljonkohan meitä oppilaita täällä on.. Eihän tässä edes laskuissa pysy mukana.. Heitetään villi arvio yli 200.. (oikeasti meitä on täällä enemmän, lähde sanoo opistolla olevan kirjoilla oppilaita yli 700) Niin ja eihän se kuraattori käy täällä kuin joka toinen viikko! Ja tarvetta olisi oppilaiden omien toivomusten mukaan enemmän. Asiasta on mainittu mutta eipä ole kaikua tullut takaisin.
Kuinka moni on yrittänyt puhua rehtorin kanssa? Moni.. Kuinka moni tuntee ettei rehtori oikeastaan kuuntele?
Mitä kertoo se kun oppilaat eivät uskalla puhua ryhmänohjaajalleen ja kokevat ahdistusta joutuessaan tämän kanssa samaan huoneeseen yksin tai kaksin.
Koulua jäljellä alle puolivuotta ja muutama on miettinyt lopettamista? Joku jopa taisi lähteäkin. Oppilaat tuntevat palavansa loppuun ja erityisesti tunnolliset ja hyvät oppilaat melkein poltetaan loppuun. Myös itse olen tuntenut loppuun palamista, halua päästä vain pois täältä ja olen harkinnut koulun lopettamista.
Sairaslomaa ei uskalleta ottaa koska pelkää joutuvansa korvaamaan useamman päivän.
Yhden päivän saat olla kuumeessa sitten korvaatJa tuntuu kuin korvattavien päivien/tuntien määrä annetaan joskus pärstäkertoimella.
Tulos - tehdään tallitöitä kuumeisena keuhkoja ulos yskien ja aivoja nenästä ulos valuttaen.
Tunne kuin toiset opiskelijaryhmät olisivat arvostetumpia ja tärkeämpiä kuin toiset. Suuntautuneiden oppilaiden työmäärillä on huomattavat erot vaikka samaa tutkintoa tässä suoritetaan.
Toivon, että netin nimettömyys rohkaisisi ihmisiä ilmaisemaan kantaansa. Pelko silmätikuksi tulemisesta vähenee anonyyminä vaikka itse olen melko varma, että muutama saattaa tunnistaakin minut kirjoitukseni perusteella. Mutta kuten todettu muutosta ei saada aikaan yksin vaan tarvitsen monta ihmistä mukaan. Niin oppilaita, heidän vanhempiaan kuin henkilökuntaa. Suunnittelmana saada tätä blogia rakennettua ihmisten lähettämillä teksteillä. Olen varma, että kun tarpeeksi moni uskaltautuu nousemaan ylös mielipiteensä kanssa ja päästämään äänensä kuuluviin niin muutosta voidaan saada aikaiseksi.
Saan luultavasti muutamalta kasvotusten keskusteltuna hyvää materiaalia kirjoittamiseen mutta olen todennut että 3-5 oppilasta ei taida riittää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)