Aktiivikirjoittaja Louhikäärme lähetti:

Louhikäärmeeltä vielä yleiseen tietämykseen ajatuksen aihetta:
Blogikirjoittelua ja muutenkin opiston tilannetta seuranneena näkisin suurimpana ongelmana henkisen pahoinvoinnin. Onhan ilmeistä, että jos ihmisellä ei ole hyvä olla, tuntuu kevyempikin työ ylivoimaisen raskaalta kun taas hyvinvoiva jaksaa venyttää itseään ihmeteltäviin suorituksiin.

Louhikäärme uskoo, että Ypäjän kaltaiseen paikkaan tulevilla opiskelijoilla kaikilla on senverran hevosharrastustaustaa, ettei tallityön fyysinen raskaus ja epäsäännölliset työajat tule täytenä yllätyksenä. Tuskin sinne kukaan niin pystymetsästä tulee, ettei ymmärtäisi tallityön olevan muutakin kuin söpöjen heppojen taputtelua.

Louhikäärme myös muistuttaa, että Ypäjä opisto on koulu, jossa asutaan hyvin tiiviisti soluasunnoissa ilman omaa yksityisyyttä ja rauhaa. Ja että kysymyksessä on enimmäkseen vasta aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria ihmisiä, oikeastaan vielä lapsia. Siinä iässä ovat sosiaalinen äly, empatiakyky tai edes säälliset käytöstavat siitä miten ihmisten kanssa ollaan vielä monellakin kasvuvaiheessa ja opettelun alla.
Lisäksi joukossa on aina niitä, jotka ensimmäistä kertaa vanhempien valvonnasta vapaaksi päästyään riehaantuvat sellaiseen rellestykseen, että se väkisinkin aiheuttaa haittaa niille joilla olisi suurempi halu keskittyä itse opiskeluun.
Ihmissuhdeongelmat ovat varmasti hyvin suuri osa pahaa oloa ja paineita aiheuttava tekijä ja se selittää osaltaan näissä kirjoituksissa esiintyvät näinkin suuret eroavaisuudet opiskelukokemuksissa.
On aika merkittävä ero siinä, millaisten ihmisten kanssa joutuu asumaan tai missä kohdassa ryhmän nokkimisjärjestystä on. Joutuuko sietämään kämppäkaverien taholta yörauhan riistämistä, tavaroiden varastelua ja muutakin vahingontekoa, avointa halveksuntaa ja suoranaista kiusantekoa vai saako opiskelu- ja työrauhan tai parhaimmassa tapauksessa kämppiksistä hyviä ystäviä joiden tukemana jaksaa vaikeiden kohtien ylitse.
Tämä kaikki vaikuttaa paljon siihen, miten raskaana tai mielekkäänä kukin opiskeluaikansa kokee.

Tässä kohdassa Louhikäärme haastaa oppilaiden vanhemmat olemaan aktiivisemmin mukana ja nimenomaan tarkistamassa ettei se oma pikku piltti juuri ole se pikku pahis joka aiheuttaa toisille helvetillistä oloa. Onhan tietysti niitäkin vanhempia, jotka valitettavasti suorastaan opettavat jälkikasvulleen että toisten ihmisten nujertaminen ja ylipäänsä mahdollisimman huono käytös ovat suorin väylä ravintoketjussa ylöspäin kiipeämiselle. Mutta ainakin ne, joilla vielä on terve oikeudentaju tallella, voisivat auttaa tässä asiassa yleisen hyvän edistämiseksi.

Louhikäärme näkee lisäksi, että tässä blogissa epäkohtia esilletuovat ovat enemmänkin niitä, jotka suhtautuvat hevosalaan suurella rakkaudella ja intohimolla ja jotka haluaisivat nähdä Ypäjä-opiston esimerkillisenä johtotähtenä, josta oikeudenmukaisuus ja hyvät, sekä eläimiä että ihmisiä kunnioittavat toimintatavat leviävät koko hevosalalle.
Oikeassa työelämässä ollessaan Louhikäärme on havainnut, että taakan alle uupuvat loppuunpalajat ovat useimmiten niitä tunnollisimpia puurtajia, jotka haluavat tehdä asiat viimeisen päälle hyvin ja oikein. Väsymistä valittavat eivät siis pelkästään ole laiskoja työnvieroksujia vaan usein jopa päinvastoin.
Sitten on niitä itsestään, osaamisestaan ja ennen kaikkea ylettömästä jaksamisestaan suureen ääneen rehenteleviä tapauksia, joiden pääasiallinen jaksamisen salaisuus liiankin usein on ilmiömäisessä kyvyssä lusmuiluun ja työtehtäviensä toisille siirtämisessä. Kyllähän sillä tavalla hyvin jaksaa eikä valittamiseenkaan aihetta ole joten päällisinpuolin katsoen he saattavat näyttää oikein hyviltäkin ja tyytyväisiltä työntekijöiltä. Näitä Louhikäärme on tavannut useilla työpaikoilla.
Ja vielä löytyy liian raskaan taakan murtamia ja katkeruuden valtaamia ihmisiä, jotka saavat lohdun siitä, että panevat vahingon kiertämään. Koska heilläkin on ollut raskasta ja kurjaa niin muidenkin on kestettävä vähintään sama määrä kurjuutta kuin mitä heidän kärsittävänään on ollut. Että kun tämä hevosala nyt on tämmöistä niin on sen vastakin niin oltava.
Ihan kuin epäoikeudenmukaisuus, kaikkinainen surkeus ja kurjuus olisivat painovoiman tai säätilan kaltaisia luonnonlakeja joille ei todellakaan voi mitään.
Vaikka uskoisikin että maaplaneettamme on pahan vallassa eikä oikeutta ja hyvyyttä ole missään tämän tähden kamaralla, niin ei sitä pahuutta silti tarvitsisi omalla toiminnallaan vielä lisätä. Kyllä sitä luonnonvaraa riittää muutenkin liialliset määrät.
Virheitä voi korjata, epäkohtia oikaista ja tehdä jälkeentuleville tietä helpommaksi kulkea vaikkei itse saisikaan hedelmistä nauttia.
Sitä kutsutaan viisaudeksi ja sankarillisuudeksi. Räyh ja Louhikäärmeen palava pusu kaikille lukijoille.